"Monen rohkeus riittää taistelukentällä kuolemiseen, mutta samoilla henkilöillä ei ole rohkeutta sanoa tai edes ajatella, että asia jonka puolesta heidän on kuoltava on arvoton." (Bertrand Russell)

"Kovin harvat ihmiset ryhmätunteiden liekehtiessä uskaltavat olla eri mieltä kuin suuri joukko." (Russell)

Historia todentaa edellä olevat väitteet, joukkohysterian vallassa sotiin on aina lähdetty riemukkaasti laulaen. Valloittajien joukossa oleville on ollut luontaista ryöstely, raiskaaminen ja tuhoaminen.

Kansanmurhat, keskitysleirit ja kidutussellit, ovat kaikki ihmisen omaa "tuotantoa". Ne voivat tulla todeksi vain, kun suuri joukko ihmisiä saadaan uskomaan niiden oikeutukseen.

Yltiöpäinen isänmaallisuus, korostunut nationalismi ja uhkakuvien luominen nostattavat "liekehtivän ryhmätunteen", joka hävittää mielestä ajatuksen: "asia jonka puolesta on kuoltava on arvoton."

Tuota hetkeä meidän tulee pelätä ja karttaa.

                                                                                                                    Markku Laitinen