"Ihminen ei koskaan ole tyytyväinen siihen, mitä hänellä on, vaan himoitsee aina vain enemmän, ja jos ihmisellä on hyvä olla, niin hän himoitsee särkeäkseen oman onnensa, eikä ihminen koskaan ole tyytyväinen osaansa, vaan järjestää itselleen parhaansa mukaan suruja ja rettelöitä voidakseen olla rauhaton ja levoton ja siten tuntea elävänsä ihmisen luonnollista elämää." (Mika Waltari)

Waltarin itsetuntemus ja yleinen ihmistuntemus käy tässä ilmiselväksi. Hänen sanansa ovat kuin "neulanpistoja" ja ne osuvat arkoihin paikkoihin, niinpä minäkin voin hyvällä syyllä todeta: hän on tarkkaillut minua.

Sinusta en tiedä, mutta yleisesti ottaen me ihmiset olemme Waltarin kuvailun kaltaisia, mikään määrä mitä tahansa "hyvää", ei riitä tyydyttämään sitä pohjatonta tarvetta, joka meissä asuu.

Me saatamme jopa tuhota (tiedostamattamme) oman onnemme ja menestyksemme tuoman hyvän, koska olemme tottuneet kantamaan negatiivisia tuntemuksia ja pahaa oloa, tunnemme olomme "kodikkaaksi", ollessamme ahdistuneita. Hyvä olo saa meidät "säikkymään", emme tunnista sitä omaksemme.

Kaipaamme jotain mutta jätämme ilmaisematta mitä se on. Sen sijaan alamme etsiä tyydytyksen lähteitä ja päädymme Waltarin kuvailemaan tilaan: rauhattomuuteen ja levottomuuteen. 

Turha kiivetä vuorille, totuus löytyy sisältäsi. Näin sanoi joku vanha filosofi. Ehkä "lääke" kaikkiin "vaivoihimme" löytyy, jos opimme etsimään sitä oikeasta paikasta, sisimpämme uumenista.

                                                                                        Markku Laitinen