keskiviikko, 21. elokuu 2019

Huolestunut

"Huolen kasvoja ovat häpeä, pelko, syyllisyys ja riittämättömyys. Se on krooninen stressitila, joka ei salli lepoa." (Perkkola, Väänänen)

Yö on huono aika olla huolissaan. Yöaikaan ei ole mahdollista järjestellä asioitaan kuntoon, mutta juuri yöllä huolet kaatuvat niskaan. Nukkumisesta ei tule mitään ja aamulla väsyttää. Koko päivä menee ikään kuin horroksessa, eivätkä voimat riitä asioiden järjestelemiseen. Huolivuori kasvaa.

Reippaat ihmiset tulevat ja menevät, huolestunut tuijottaa tyhjyyteen.

                                                                                                                  Markku Laitinen

maanantai, 19. elokuu 2019

Me hyveelliset (?)

James Hollis kirjoittaa: Kuinka hyveellisiä me niin sanotussa kehittyneessä maailmassa elävät ihmiset olemme, kun lapsia orjuutetaan valmistamaan meille lenkkitossuja tai puseroita tai niitä monia vempaimia, jotka viihdyttävät ja turruttavat  meitä? Kuinka mukavasti meidän pitäisi tuudittautua itsetyytyväiseen hyveellisyyteemme, kun toiset hikoilevat ja kärsivät meidän mukavuutemme tähden? Elämme kulttuurissa joka ylvästelee "perhearvoilla", mutta näemmekö perheet, jotka kärsivät, koska joidenkin osakkeenomistajien etujen tähden heidän ei sallita saada lääkkeitä, jotka pelastaisivat ihmishenkiä?

Hollis jatkaa: Kuka meistä olisi täysin tietämätön siitä, että monet kanssaihmisemme elävät kammottavissa oloissa, kärsivät fyysistä ja emotionaalista riistoa ja elävät toivottomuudessa samalla kun me pidämme mukavuuttamme itsestään selvänä? Kuka meistä pystyy katsomaan tällaisia asioita kovinkaan pitkään ilman että meidän on vaikea saada unta seuraavana yönä? Niinpä me hyveelliset opimme kääntymään pois, turruttamaan ja selittämään.

Me olemme jo niin turtuneita, että emme edes halua kuulla tällaisesta. Meidät on "viihdytetty kuoliaaksi" niin ettemme enää kykene tuntemaan myötätuntoa - sotaa, nälänhätää ja orjuutta pakenevia, hukkumassa olevia lapsia työnnämme takaisin mereen, koska he eivät ole valkoihoisia.

Meitä pelottaa nähdä minkälaisia oikeasti olemme, siksi "ruttaamme tämänkin paperin" nopeasti ja alamme etsiä viihdykettä.

                                                                                                            Markku Laitinen

lauantai, 17. elokuu 2019

Poikien tuli oppia mikä on "akkamaista"

"Hänen maailmassaan avuttomuus, tarvitsevuus, jopa rakkaus ovat heikkoutta ja osoittavat kyvyttömyyttä hallita omaa elämää. Itse hän pyrkii hallitsemaan luulemansa heikkoudet, tunteet, järjellä. Hän uskoo, että tunteet tulee hallita, mutta näin toimiessaan, hän saakin huomata, että juuri tukahdutetut tunteet alkavat hallita, eivät vapaat." (Salme Blomster)

Lännenelokuvien sankari ei anna minkään hetkauttaa, ei edes naisen, jonka hän kaappaa syliinsä ja kantaa saluunan yläkertaan. Suomalainen mies istuu jäyhänä ja puhumattomana portailla, koska on saanut juuri kuulla, että kaksi hänen pojistaan on kuollut sotatantereella.

50- ja 60- luvulla kasvaneiden poikien maailmankuvaa ja miehenmallia ryydittivät työn sankarit, nuo tunteensa tukahduttaneet miehet, joiden ainoa tunnistettava, tunteita ilmentävä piirre oli kiroilu ja raivostuminen.

Poikien tuli oppia mikä on "akkamaista" ja halveksittavaa. Itkun sijaan tuli purra huulet verille.

                                                                                                                                Markku Laitinen

 

keskiviikko, 14. elokuu 2019

Olemme aikuisia, vai olemmeko?

Alain de Botton antaa malliesimerkin lapsellisesta turhautumasta: "Kaukosäädin tai avaimet ovat hukassa, tie on tukossa, ravintola täynnä - me reagoimme paukauttelemalla ovia, kiskomalla kasveja irti juurineen ja ulvomalla turhautuneisuuttamme."

Niin se on, me olemme usein tilanteessa, jossa - "puuro on kylmää ja voisilmä on liian pieni" - ja sekös meitä alkaa raivostuttaa. Kynää ei löydy mistään, vyö on hukassa..Hiusharja väärässä paikassa ja vessanpöntön kansi, niin kaikkihan sen tietävät. Turhautuminen on jokapäiväistä.

Ja sitten on vielä "tuon toisen" vääränlaiset tavat ja tahtomme vastaiset toimet - sukat lattialla - ynnä muut, mieltä järkyttävät tottumukset, jotka poikkeavat luomastamme kuvasta, joka on tietenkin se oikeanlainen. Ei ihme, että meitä suututtaa.

Bottonin mukaan toiveiden ja todellisuuden väliset törmäykset alkavat jo vauvaiässä, havainnosta että emme pysty hallitsemaan tyydytyksemme lähteitä ja että maailma ei mukaudu meidän haluihimme.

Kysymys kuuluu: miksi me sitten reagoimme samoin kuin vauvat, vaikka olemme aikuisia, vai olemmeko? Botton antaa selityksen: Raivostuminen johtuu kuvitelmasta, ettei jotain tiettyä vastoinkäymistä ole kirjattu elämänsopimukseen - kuvitelmasta, joka on optimismissaan suorastaan koominen, olivatpa sen vaikutukset kuinka traagisia hyvänsä.

Ja että pysyisimme kuitenkin valitsemallamme tiellä, alamme tässä kohtaa hokea, mutta kun..

                                                                                                                   Markku Laitinen

maanantai, 12. elokuu 2019

Perin inhimillistä

Kuolemansynnit: ahneus, kateus, haureus, ylpeys, viha, mässäily ja laiskuus.

Kardinaalihyveet: viisaus, urheus, kohtuus, oikeudenmukaisuus, usko, toivo ja rakkaus.

Kumpaan ryhmään luulet olevasi kallellaa? (SIKÄLI KUN KYKENET VASTAAMAAN REHELLISESTI) Itse kuulun selkeästi tuohon kuolemansynnit ryhmään.

On satunnaisia hetkiä, jolloin vierailen hyveiden ryhmässä, mutta pääsääntöisesti elän syntisten joukossa. Ollessani ihmisten parissa olen olevinani enemmän kiinnostunut kardinaalihyveistä ja haluan, että syntyy vaikutelma, joka liittää minut hyveet omaksuneiden joukkoon.

Tiedostamaton puoleni vie minua kuolemansyntien pariin, yritän salata tämän, mutta eihän se onnistu, kun ainakin ahneus ja kateus ovat sellaisia, joita on mahdoton pitää salassa.

Joku on sanonut: perin inhimillistä, tähän lauseeseen minä tukeudun saadakseni lohdutusta. Ehkä nämä inhimilliset heikkoudet ovat jopa anteeksiannettavia, ellei tule vahingoittaneeksi ketään.

                                                                                                                   Markku Laitinen