perjantai, 24. tammikuu 2020

Hetki toisenlaista elämää

"Perin harvoilla on kypsää viisautta, ymmärrystä ja valmista rohkeutta kestää se kova totuus, että tämä maailma on vain leiripaikka. Me emme ole täällä elääksemme ikuisesti, ja siksi kaikkea katoavaa omaisuutta ja maallista kunniaa pitäisi käyttää viisaasti ja ymmärtäen; niiden ei saisi antaa tehdä meistä vankeja." (Paul Brunton)

Ihminen voi muuttua synkkämieliseksi, kun hän huomaa elonpäiviensä karisseen vähiin. Hän näkee kaiken sen, minkä vaivalla sai kerätyksi olevan uhattuna.

Hän kokee saaneensa kunnioitusta, koska on kyennyt osoittamaan, että - "kyllä tässä hyvin on pärjätty" - kaikki aineellinen ja ulospäin näkyvä todistaa sen.

Nyt niiden merkitys on yhtä-äkkiä häviämässä. Niillä ei voi käydä "kauppaa" elämästä, sellainen oivallus saa ihmisen hiljaiseksi.

Ja kohta herää epäilys, ettei esineillä ollutkaan kuin kuvitteellinen symboliarvo, ja sekin vain oman pään luomaa harhaa.

Kuinka paljon aikaa ja vaivaa, työtä ja poissaoloa. Poissaoloa niiden ihmisten läheisyydestä, jotka kaipasivat turvaa ja rakkautta.

Tuskallinen totuus antaa viimeisille elonpäiville (vuosille?) merkityksen. Vielä on mahdollisuus elää hetki toisenlaista elämää.

Siihen kuuluu huolenpito, lämminhenkisyys, rakkaus..

                                                                                            Markku Laitinen

 

tiistai, 21. tammikuu 2020

Me seisomme vieressä ja annamme sen tapahtua

"Komendantti asui mukavasti huvilassa leirin laidalla ja eli normaalia perhe-elämää. Hän soitti pianoa, maalasi ja valokuvasi, lauloi lastensa kanssa, oli hellä isä, hoiti puutarhaa ja suuteli lapsiaan ennen kuin lähti tappamaan ihmisiä."

"Vartijoina toimineet SS-miehet evät asuneet leirissä vaan omassa yhteisössään Auschwitzin kaupungissa. Myös he elivät perhe-elämää, nauttivat huvituksista, kävivät konserteissa ja juhlivat toistensa merkkipäiviä. Kotona he lukivat lapsilleen iltasatuja, rakensivat leikkimökkejä, kävivät eväsretkillä luonnossa ja valokuvauttivat itsensä ja lapsensa perhealbumeihin. Sitten he menivät työpaikoilleen - tappamaan ihmisiä."

(Rony Smolar, Elämäni kahdeksas päivä, Mayer Franckin selviytymistarina)

"Maailma on aivan liian vaarallinen paikka elää - ei niiden ihmisten vuoksi, jotka tekevät pahaa, vaan ihmisten, jotka seisovat vieressä ja antavat sen tapahtua." (Albert Einstein)

Meidän tulee herkeämättä tarkkailla itseämme, koska liput liehuvat jälleen, ja torvet soivat ja vihapuhetta suoltavat nousevat ympäri maailmaa johtaviin asemiin.

Kansasuosioon ja sitä kautta vallankahvaan pääsevät tällä hetkellä sellaiset henkilöt ja puolueet, jotka puhuvat samankaltaisella "kielellä" kuin kolmekymmentäluvun nousukkaat, joista ainakin yhden nimen muistaa jokainen.

Se on "näin lähellä", etteikö historia alkaisi toistaa itseään ja hiljaa olemalla sallimme sen tulla todeksi, mitä vielä eilen kauhistelimme.

"Mikä onni vallanpitäjille, että ihmiset eivät ajattele, vaan antavat muiden ajatella kaiken valmiiksi puolestaan." (Adolf Hitler)

                                                                                          Markku Laitinen

 

perjantai, 17. tammikuu 2020

Rauhaton ja levoton ihminen

"Ihminen ei koskaan ole tyytyväinen siihen, mitä hänellä on, vaan himoitsee aina vain enemmän, ja jos ihmisellä on hyvä olla, niin hän himoitsee särkeäkseen oman onnensa, eikä ihminen koskaan ole tyytyväinen osaansa, vaan järjestää itselleen parhaansa mukaan suruja ja rettelöitä voidakseen olla rauhaton ja levoton ja siten tuntea elävänsä ihmisen luonnollista elämää." (Mika Waltari)

Waltarin itsetuntemus ja yleinen ihmistuntemus käy tässä ilmiselväksi. Hänen sanansa ovat kuin "neulanpistoja" ja ne osuvat arkoihin paikkoihin, niinpä minäkin voin hyvällä syyllä todeta: hän on tarkkaillut minua.

Sinusta en tiedä, mutta yleisesti ottaen me ihmiset olemme Waltarin kuvailun kaltaisia, mikään määrä mitä tahansa "hyvää", ei riitä tyydyttämään sitä pohjatonta tarvetta, joka meissä asuu.

Me saatamme jopa tuhota (tiedostamattamme) oman onnemme ja menestyksemme tuoman hyvän, koska olemme tottuneet kantamaan negatiivisia tuntemuksia ja pahaa oloa, tunnemme olomme "kodikkaaksi", ollessamme ahdistuneita. Hyvä olo saa meidät "säikkymään", emme tunnista sitä omaksemme.

Kaipaamme jotain mutta jätämme ilmaisematta mitä se on. Sen sijaan alamme etsiä tyydytyksen lähteitä ja päädymme Waltarin kuvailemaan tilaan: rauhattomuuteen ja levottomuuteen. 

Turha kiivetä vuorille, totuus löytyy sisältäsi. Näin sanoi joku vanha filosofi. Ehkä "lääke" kaikkiin "vaivoihimme" löytyy, jos opimme etsimään sitä oikeasta paikasta, sisimpämme uumenista.

                                                                                        Markku Laitinen 

 

 

 

 

tiistai, 14. tammikuu 2020

Sittenkin jotain merkityksellistä

Kuinka elämä onkaan tyhjää ja merkityksetöntä. Ihminen saatetaan hautaan, hänen arkulleen heitetään kolme lapiollista multaa; ajetaan haudalle, ajetaan kotiin, lohduttaudutaan sillä, että on pitkä elämä edessä. Mutta pitkäkö aika on 7 kertaa kymmenen 10 vuotta? Miksi emme tee kaikesta selvää saman tien, miksi emme jää hautuumaalle, laskeudu hautaan ja vedä pitkää tikkua siitä, kuka on se onneton, joka viimeisenä eloon jääneenä heittää kolme lapiollista multaa viimeisen vainajan arkulle?

Näin kirjoitti aikanaan Sören Kierkegaard, filosofi ja teologi. Hän provosoi meitä näkemään, että elämässä on sittenkin jotain merkityksellistä, koska emme tee kaikesta selvää saman tien.

Toivo huomispäivästä, ja sen myötä jostain paremmasta; pienikin hitunen hyvää riittää siihen, että tarraudumme elämään. Haalistuneeseen elämän kipinään puhaltava, toivon tuuli, estää meitä heittäytymästä hautaan.

Ehkä kaiken voisi kiteyttää näihin minulle tuntemattomaksi jääneen ajattelijan sanoihin: Yhtenä päivänä sinun on kuoltava, kaikkina muina päivinä saat elää.

                                                                                                Markku Laitinen

 

perjantai, 10. tammikuu 2020

Ei sinulta saa mitään kieltää

Tahdommeko me todellakin, että meistä ne, jotka sanovat, ettei sillä ole mitään väliä onko elämää olemassa sadan vuoden kuluttua - koska me emme ole sitä näkemässä - ovat niitä, joiden käsissä on koko maapallon tulevaisuus?

Se on hyvin ilmeistä, koska peitämme silmämme molemmin käsin, sormet harallaan, kuin lapset, jotka eivät tahdo nähdä "mörköä".

Hurraamme heille, jotka vannovat ettei sinulta saa mitään kieltää, ja nostamme lipun salkoon, jos meidän (minun) ei tarvitse luopua mistään.

Päiväkotien ja koulujen pihat ovat täynnä riemukkaita ääniä, pienet vauvat tuhisevat tyytyväisinä äitiensä rinnoilla...lainkaan tietämättä, että aikuiset joihin heidän tulisi saada turvata, ovat ahneutensa ja itsekkyytensä vallassa vaarantaneet heidän tulevaisuutensa.

Ajatus siitä, että tulevaisuus - koska emme ole sitä näkemässä - oikeuttaa meidät "mässäilemään" - peruuttamatonta tuhoa aiheuttaen - tulevien sukupolvien kustannuksella, kertoo sen, että meille nyt eläville ei tulisi myöntää ihmisarvoa.

                                                                                    Markku Laitinen