lauantai, 7. joulukuu 2019

Haluan jotain muuta

Ihmisluonto on täynnä haluja. Se näkee nälkää, se kaipaa ja ikävöi kaikkea, mitä se ei omista. Sen ikuinen huuto on: "Haluan jotain muuta!"  (Casson)

Tänään omaksi saatu, ei ole huomenna kuin haalea kuva siitä, minkä uusi kaipaus toi tullessaan. Se mitä halusin oli juuri sitä minkä sain, mutta nyt tahdon jotain muuta.

Loppumaton haluaminen ja halu tarpeiden tyydyttämiseen, on kuin vainolainen, jonka saamme peräämme jokaisena uutena päivänä.

Tyytymys on meille vieras sana, koska emme ole "isäntiä talossamme", kuten Freud asian ilmaisee. Meitä vievät alitajuiset, tiedostamattomat voimat, jotka ovat kyltymättömiä.

Eräs 90-vuotias miespuolinen henkilö sanoi, asioiden todellista laitaa kuvaten: "Oli kuin olisi pedon kynsistä päässyt, kun seksihalut loppuivat."

Vaikka tuossa viitataan seksuaalisuuteen, pätee ajatus muihinkin elämänalueisiin. Valitettavasti kaikki haluaminen ei laannu edes iän myötä, vaan vasta kuoltuaan ihminen pääsee "pedon kynsistä".

Ne lyhyet hetket, jolloin meillä on "vapauden" kokemus haluistamme ja tarpeistamme, ovat kultaakin arvokkaampia, niissä hetkissä ymmärrämme, että elämä sinänsä on arvokasta.

                                                                                                             Markku Laitinen

tiistai, 3. joulukuu 2019

Kun sielu on mykkä, niin ruumis puhuu

Storge tarkoittaa perheen sisäistä rakkautta ja kiintymystä. Eros tarkoittaa ihmisten välistä sukupuolista rakkautta. Filia on sana lämpimälle ystävyydelle. Agabe merkitsee voittamatonta hyvyyttä ja hyväntahtoisuutta. Ja jos ei näistä mikään toteudu elämässäsi, olet kuollut.

Meillä on syvä kaipuu noihin kaikkiin rakkauden muotoihin, mutta jostain syystä kiellämme sen. Ehkä pelkäämme, etteivät ne toteudu pyrkimyksistämme huolimatta ja sen tähden emme ole tietävinämme kaipuustamme.

Olemme onnettomia ja fyysisesti kipeitä, kun elämme - hyvää päivää kirvesvartta - elämää, joka on täynnä pinnallista löpinää. Jokin sisällämme odottaa, että ilmaisemme syvimmät tuntomme, kun niin ei käy toteutuu tämä tuntemattoman lausuma viisas näkemys: kun sielu on mykkä, niin ruumis puhuu.

                                                                                                     Markku Laitinen

perjantai, 29. marraskuu 2019

Ja koitti päivä

Kuun lailla/tule esiin pilvien takaa/ja loista! (Buddha) Omaa kokemustani olen joskus kuvaillut näin: lapsena mentiin piiloon/minä olen siellä vieläkin.

Olen kuin koira, jota on kielletty haukkumasta, koko ajan kuuluu köh..köh.. - tekee mieli tulla näkyväksi, mutta uskallus puuttuu.

Luultavasti kuulun enemmistöön, ainakin jos vertailuryhmäksi otetaan 50 - 60-luvulla syntyneet, sitä vanhemmista puhumattakaan.

Meillä on sisäinen ristiriita, halu olla esillä, joutuu kamppailemaan "muka vaatimattoman" minäkuvan kanssa.

Joudumme kadehtimaan heitä, joille esiintyminen, esillä olo on luontaista. Emme toki sano sitä, suoraan, vaan kuten kettu: happamia ovat pihlajanmarjat.

Kun kiellämme halumme, niin luulottelemme itsellemme ettei sitä olekaan. Vähättelemme sellaista mihin emme uskaltaudu.

Kuun lailla/tule esiin pilvien takaa/ja loista!

Ylläoleva Buddhan neuvo pelastaa meidät, jos ymmärrämme ettei kysymys ole narsistisesta kukkoilusta ja toisten yli kävelemisestä, vaan oman persoonallisuutensa ja lahjakkuutensa esiintuomisesta. Täyteen inhimilliseen kukoistukseen puhkeamisesta. Anais Nin sanoo sen näin: Ja koitti päivä, jolloin/ tiukassa nupussa pysymisen riski/oli tuskallisempi, kuin kukkimisen riski.

                                                                                                   Markku Laitinen 

 

 

 

 

 

 

                                                                                   

 

 

tiistai, 26. marraskuu 2019

Niska taipuu ja katse suuntautuu kengänkärkiin

"Todellinen vapaus löytyy niiden asioiden tekemisestä, jotka pelottavat meitä eniten. Hyppää ja löydät elämän, et menetä sitä. Toisinaan turvallisen elämän eläminen, jossa kunnioitetaan suuresti kaikkia pelkojamme, huoliamme ja murheitamme, on vaarallisinta mitä voimme tehdä. Älä tee pelosta pysyvää elementtiä elämääsi: Irtipäästäminen tai ainakin eläminen pelosta huolimatta vie meidät, yllättävää kyllä, takaisin turvaan. Voit oppia rakastamaan epäröimättä, puhumaan vapaasti ja välittämään tuntematta puolustautumisen tarvetta." (Elisabeth Kupler-Ross)

Ylläolevat ajatukset houkuttelevat kokeilemaan jotain ennen kokematonta. Mutta, jos ottaa riskin ja lopettaa väistelemisen, niin joutuu alttiiksi niille tunteille ja tuntemuksille joita eniten pelkää.

Ja melkein aina häpeä kuitenkin voittaa. Juuri kun on aikeissa tehdä jotain poikkeavaa, sitä mistä on unelmoinut, "nousee sormi pystyyn", ja ilmoittaa: jos sen teet, niin joudut häpemään loppuikäsi.

Niinpä niska taipuu ja katse suuntautuu tutusti kengänkärkiin. Ruodussa seisominen jatkuu ja unelma saa turhaan kolkutella ovea, jolla on itseasetettu salpa.

                                                                                                   Markku Laitinen       

 

perjantai, 22. marraskuu 2019

Kuin emme olisi olemassakaan

William James pukee sanoiksi sen mitä eniten pelkäämme: "Jos kukaan ei käänny katsomaan saapuessamme, vastaa kysymyksiimme tai piittaa tekemisistämme, jos jokainen kohtaamamme ihminen kohtelee meitä kuin kuollutta, kuin emme olisi olemassakaan, meissä heräisi eräänlainen raivo ja voimaton epätoivo, ja tässä tilanteessa julminkin fyysinen kidutus olisi helpotus, koska se saisi meidät tuntemaan, ettemme tilanteen surkeudesta huolimatta ole vajonneet sellaiseen syvyyteen, ettemme ansaitse kenenkään huomiota."

Lapsi katselee totisena kännyköitään selailevia vanhempiaan. Vanhempi sisaruksista palaa vasta pihaleikeistään ja on pakahtua kertomisen ilosta, mutta sulkee suunsa, kun kumpikaan vanhemmista ei nosta katsettaan nähdäkseen hänet.

Kaksi toistensa kanssa naimisissa olevaa aikuista istuu samassa huoneessa, kumpikin tuijottaa alaspäin ja kummankin kädessä vilkkuu sinertävä ruutu. He hymähtelevät itsekseen, eikä toinen reagoi mitenkään, kun toinen poistuu tarpeilleen, nukkumaan, tai ulos.

Vanhus puhelee hiljaisella äänellä, vierailulle saapuneet aikuiset lapset ja heidän lapsensa eivät puhu, heillä on kädessään jotain hyvin tärkeää, johon huomio kiinnittyy. Kun kahvit on juotu, vanhus kiittää vierailusta, kuulemansa muminan hän tulkitsee vastaukseksi ja sitten ovi pamahtaa kiinni.

                                                                                                  Markku Laitinen