"On vain yksi myötäsyntyinen erehdys, ja se on käsitys, että olemme olemassa ollaksemme onnellisia... Niin kauan kun pidämme kiinni tästä myötäsyntyisestä erehdyksestä... maailma näyttää meistä ristiriitaiselta. Kaikissa asioissa, niin suurissa kuin pienissä, emme voi välttyä kokemasta, että maailmaa ja elämää ei ole järjestetty onnellista olemassaoloa varten... tästä syystä lähes kaikilla vanhoilla ihmisillä on kasvoillaan ilme, jota kutsutaan pettymykseksi." (Schopenhauer)

Vaatimus kuuluu: elämän täytyy tarjota minulle onnea, sen on tehtävä minut onnelliseksi ja mielummin ilman omaa panostani. Odotan, että juuri minä olen oikeutettu onneen.

Suljen silmäni todellisuudelta, joka kertoo, että kaikkialla on kärsimystä ja vain joskus onnellisuutta. Jokainen epäonnistuminen, joka ainoa vastoinkäyminen saa minut raivon valtaan, koska odotan toisenlaista lopputulosta.

Mistä olen luuloni perinyt? Kuka on kertonut, että seitsemän miljardin ihmisen joukosta juuri minä olen se jolle elämä ojentaa kokoaikaiset onnen avaimet?

Tämä "odotus" ja harhaluulo on jättänyt jälkensä. Schopenhauerin mainitsema pettynyt ilme on hiipinyt kasvoilleni, tai vielä pahempaa, peilistä tuijottaa katkera, kateellinen ja kaunaa kantava ihminen.

Ja tässä kohtaa onneksi heräsin unestani...

                                                                                                              Markku Laitinen