"Sinä olet kärsimätön ja tyytymätön. Kun olet itseksesi, kutsut sitä yksinäisyydeksi, ja kun olet ihmisten kanssa, sanot heitä juonittelijoiksi ja roistoiksi, moitit omia vanhempiasi ja lapsiasi ja veljiäsi ja naapureitasi. Kun olet yksin, sinun pitäisi kutsua sitä rauhaksi ja vapudeksi, ja kun olet muiden seurassa, sinun ei pidä puhua väkijoukosta ja hälinästä ja vastuksesta vaan juhlasta ja ilonpidosta. Niin voit mukautua mielihyvin kaikkeen." (Epiktetos)

Todellakin, miksi aina pitää vastustaa sitä, mikä on vallitseva tilanne? Jos on omissa oloissaan, alkaa kaivata seuraa. Jos on ihmisten parissa, haluaa pian pois, omiin oloihinsa.

Olen aikoinani saanut "älynväläyksen", jossa totean: kaipaa kaikkialle, mutta ei viihdy missään. Tämä aforistinen lause kertoo siitä millainen olen. Se myös kertoo, että rauhattomuus on sisäinen tila, josta juontuu neuroottinen tarve olla aina jossain muualla.

Ei pitäisi "vastustaa" elämää, vaan olla siinä kohtaa missä kulloinkin on.

                                                                                                                             Markku Laitinen