Alain de Botton antaa malliesimerkin lapsellisesta turhautumasta: "Kaukosäädin tai avaimet ovat hukassa, tie on tukossa, ravintola täynnä - me reagoimme paukauttelemalla ovia, kiskomalla kasveja irti juurineen ja ulvomalla turhautuneisuuttamme."

Niin se on, me olemme usein tilanteessa, jossa - "puuro on kylmää ja voisilmä on liian pieni" - ja sekös meitä alkaa raivostuttaa. Kynää ei löydy mistään, vyö on hukassa..Hiusharja väärässä paikassa ja vessanpöntön kansi, niin kaikkihan sen tietävät. Turhautuminen on jokapäiväistä.

Ja sitten on vielä "tuon toisen" vääränlaiset tavat ja tahtomme vastaiset toimet - sukat lattialla - ynnä muut, mieltä järkyttävät tottumukset, jotka poikkeavat luomastamme kuvasta, joka on tietenkin se oikeanlainen. Ei ihme, että meitä suututtaa.

Bottonin mukaan toiveiden ja todellisuuden väliset törmäykset alkavat jo vauvaiässä, havainnosta että emme pysty hallitsemaan tyydytyksemme lähteitä ja että maailma ei mukaudu meidän haluihimme.

Kysymys kuuluu: miksi me sitten reagoimme samoin kuin vauvat, vaikka olemme aikuisia, vai olemmeko? Botton antaa selityksen: Raivostuminen johtuu kuvitelmasta, ettei jotain tiettyä vastoinkäymistä ole kirjattu elämänsopimukseen - kuvitelmasta, joka on optimismissaan suorastaan koominen, olivatpa sen vaikutukset kuinka traagisia hyvänsä.

Ja että pysyisimme kuitenkin valitsemallamme tiellä, alamme tässä kohtaa hokea, mutta kun..

                                                                                                                   Markku Laitinen