"Kuolevat ihmiset ovat joskus kuvanneet siirtymistään tuonpuoleiseen siten, että viimeinen kuva on saanut voimakkaat värit, jotka kauneudellaan ja harmoniallaan ovat kutsuneet heidät luokseen ja astumaan sen tarjoaman maailman sisään. Kun he ovat kulkeneet sitä kohti, värit ovat alkaneet haalistua ja kirkas valo on voimistunut. Lopulta valo on ollut häikäisevän kirkas, ja viimeisen askeleen he ovat ottaneet astuakseen valkoiseen uneensa, jossa ovat sulautuneet maailman suureen ykseyteen." (Tor-Björn Hägglund)

Tässä on ehkä kaunein kuvaus kuolemasta, minkä tiedän. Miksi siis pelkäisin, jos kuoleman todellisuus näyttäytyy melkein täyttymyksenä  -  astua valkoiseen uneensa, onko jotain parempaa?

Hägglund ei ole luonut näitä kuvia omassa päässään, hän istui eläessään kuolevien vuoteen äärellä, lohdutti heitä ja halusi tietää mitä ihminen kokee, kun kuolema on ihan ovella.

Houkuttelevampaa on elää, kuin kuolla. Elämästä tulee kuitenkin arvokkaampaa, kun kuoleman todellisuus on jokapäiväinen totuus.

Ja kun se päivä koittaa, että kuolema on kohdattava silmästä silmään, niin on hyvä muistaa kuinka edellä menneet ovat lähtöänsä kuvanneet - ovat sulautuneet maailman suureen ykseyteen.

                                                                                                 Markku Laitinen