Isä jota ei ollut olemassakaan, kun olin lapsi, on nyt kuollut. Ja minä istun tässä miettimässä, miksi olen surullinen.

Hänen sylissään en ole istunut, eikä hän ole ollut karkottamassa mörköjä, ei lohduttamassa, tai turvaa tuomassa.

Ehkä suren vain kaikkea tuota mitä koen jääneeni vaille. Tahtoisin kuitenkin uskoa, että tässä on jotain enemmän.

Sain tutustua isääni aikuisiällä, lempeä, hyväntahtoinen vanha mies, sellainen josta lapsena haaveilin. (Vain ne supervoimat puuttuivat).

Hän tahtoi minulle hyvää, oli ehkäpä jopa ylpeä minusta, niin ainakin halusin ymmärtää hänen viestinsä. En tiedä kummalla oli vaikeampaa, kun yritimme löytää toisemme.

Elämänmittaisessa tarinassa me olimme läsnä toisillemme vain olemattoman hetken verran, mutta jostain syystä sinusta tuli isä, jota jään kaipaamaan.

                                                                                                      Markku Laitinen