Jylhä maisema,

vuori pysyy vuorena,

meri merenä -

heikot viipyy hetken vain -

kukkanen ja ihminen.

(Manyoshu, 700-luku)

Todellisuus jota emme millään tahtoisi hyväksyä, piirtyy tässä runossa esiin. Ihminen on hauras kuin kukkanen ja katoaa nopeasti elämän kiertokulussa.

Ihmisolento puhuu vuorten valloituksesta ja merien ylittämisestä, eikä ymmärrä miten vähäinen hän on niiden rinnalla.

Elämän kunnioitus syntyy todellisuuden näkemisestä ja sen hyväksymisestä. Havahtuminen voi tapahtua vaikka siinä hetkessä, kun on lukenut runon kaukaa menneisyydestä.

                                                                                      Markku Laitinen