"Ihmiset pelkäävät katsoa itseensä ja monet vapisevat, kun he eivät enää voi välttää kysymystä, mitä he ovat tehneet, mitä heistä on tullut, mitä he ovat." (Schleiermacher)

Vanhetessaan huomaa, ettei ole enää niin monia mahdollisuuksia, kuin on ollut. Valinnat on tehtävä sen mukaan mikä vielä on mahdollista. Ja sen myötä avautuu ikkuna, josta näkee nuo yllämainitut kysymykset.

Monet teot hävettävät, eikä sekään imartele mitä minusta on tullut ja se mikä minä olen näyttää tyhjänpäiväiseltä. Kysymys on uskalluksesta ja rehellisyydestä, todellisuudesta, jonka hyväksyy.

Se on vapauttavaa, kun ei tarvitse ylläpitää kuvaa, jonka "valhe" määrittelee ja jossa ulkopuolisten hyväksyntä sanelee sen, minkälaisena on lupa olla näkyvillä.

Että voi kuolla "sitten joskus hyvillä mielin", on nähtävä itsensä, tekonsa ja elämänsä sellaisena kuin se on ilmennyt ja todettava: näin se meni.

Hyviä, virheettömiä ja täydellisiä ihmisiä on vähän ja heistäkin suurin osa on oman narsisminsa kylvettämiä.

Tämän todellisuuden valossa ei tunnu ollenkaan pahalta nähdä itsensä sellaisena kuin se tuli tässä kuvailtua.

                                                                                                   Markku Laitinen