"Tunnet, että maailma kaatuu, jos sinä et koko ajan huolehdi ja mieti asioita ja kanna niitä mukanasi. Vaikka niskasi on kuinka kipeä ja selkäsi oireilee, et osaa lopettaa." (Irene Kristeri) 

"Lapsi, joka on tuntenut lapsuudessaan, että vanhemmat kantavat häntä ja hänen asioitaan, kykenee myöhemmin luottamaan, että maailma kantaa." (Irene Kristeri)

Perusluottamus syntyy, tai on syntymättä varhaislapsuuden läheisissä ihmissuhteissa. Moni meistä on tässä suhteessa kuin "huojuva talo".

Epäröimme, kannamme huolta sellaisestakin mihin emme voi vaikuttaa ja pelkäämme, että joku pääsee selville siitä, ettemme olekaan niin vahvoja, kuin ulospäin haluamme osoittaa.

Kaipaamme läheisyyttä, mutta emme halua, että kukaan "murtautuu panssarimme läpi". Etsiydymme auttajan ja hoivaajan rooliin, hoivataksemme toisten kautta itse itseämme. 

Kristerin mukaan olemme aikuisia lapsia, jolla hän tarkoittaa aikuista, jonka aikuiselämää hallitsee sisäinen, riittävän turvallista, läsnäolevaa vanhemmuutta vaille jäänyt hoitamaton lapsi.

                                                                                                                       Markku Laitinen