"Keskustelussa ihmisten kanssa minulle oli tärkeämpää saada hyväksyntää kuin puhua totta. Miellyttämisen halussani nauroin huonoillekin vitseille aivan kuin oppilaan vanhempi koulunäytelmän ensi-illassa. Tavatessani vieraita ihmsiä käyttäydyin nöyristelevästi kuin rikasta asiakasta tervehtivä hotellin vastaanottoapulainen - liehakoivan asenteeni taustalla oli lähes sairaalloinen halu saada hyväksyntää. En kyseenalaistanut julkisesti enemmistön hyväksymiä ajatuksia. Etsin auktoriteettihahmojen hyväksyntää, ja aina heitä tavattuani murehdin jälkikäteen, olivatko he pitäneet minusta."  (Alain de Botton)

Kiitos Botton, paljastit minut. Samaistuin sataprosenttisesti kertomuksesi todellisuuteen. Millaista tämä elämä onkaan ollut. Ei mitään omaa, vain jonkinlaista teatteria.

Identiteetti, persoonallisuus ja omannäköinen elämä, missä ne ovat piileksineet? Pelko näyttäytyä omanlaisenaan saa kaiken vääristymään. Sosiaalisten tilanteiden pelko alkaa hallita elämää. Jännittäminen, paniikkihäiriöt, ahdistus ja muu psyykkinen oireilu lisääntyy.

Kliseeltä kuulostava: Ole sellainen kuin olet, on tärkeä viesti. Se vapauttaa. On otettava riski, katsottava miten käy, kun ei enää naurahda typerälle vitsille. On vähemmän miellyttämisen haluinen, eikä etsi epätoivoisesti kaikkien hyväksyntää.

                                                                                                                    Markku Laitinen