Ernst Dimnetiä mukaillen: Olet vastikään ansainnut parituhatta euroa pienestä ylimääräisestä työstä, jota et ollut odottanut. Kerrot iloisen uutisen jollekin tuttavalle. Hän sanoo ansainneensa parikymmentätuhatta samanlaisesta työstä, ja sinun parituhattasi lakkaa olemasta ilon lähde.

Näin helposti me menetämme ilomme, onnemme ja tyytyväisyytemme. Se, mikä vielä äsken tuntui upealta, näyttää nyt vain "murulta" kämmenen pohjalla. Me kulkisimme hyräillen kotia kohti, ellei tuo toisen saama parikymmentätuhatta polttelisi mielessä.

Kun annamme ahneuden valita polkumme, niin me katselemme kadehtien toisten saalista. Vertailemme ja tunnemme mitättömyyttä, koska emme saaneet yhtä paljon, tai enemmän, sitä "hyvää" jota olimme hakemassa.

Eräs tarina, joka menee jokseenkin näin, kertoo juna-aseman penkillä loikoilevasta miehestä, jonka luokse saapui matkustaja laukkuineen kyselemään olisiko tämä mahdollisesti kantajan ammattia harjoittamassa. Kyllä olen, vastasi mies. No miksi et sitten tarjoa palveluksiasi, saisit hyvän palkkion? Hyvä herra, olen tänään jo syönyt, vastasi mies ja jatkoi loikoiluaan.

Tätä ammatinharjoittajaa ei horjuta "toisen saama parikymmentätuhatta", hän on vapaa. Me olemme onnettomia ja vain sen tähden, että joku toinen sai enemmän.

                                                                                                                  Markku Laitinen