"Olla ketään loukkaamatta ja olla asettumatta kenenkään tielle voi yhtä hyvin olla todiste oikeamielisestä kuin arasta mielenlaadusta." (Nietzche)

Voisimmeko ymmärtää tämän ja ottaa sen jopa ohjenuoraksi, tai peräti elämänohjeeksi? Jos ajattelisimme näin, tulisiko meistä empaattisempia?

Hyväntahtoisuus on vähemmän tärkeää kuin pärjääminen, niin meille opetetaan. Etuile niin saat sen mitä haluat. Kohteliaisuus on arkuutta.

Oikeamielisyyttä, oikeudenmukaisuutta ja sitä, että tulemme ymmärretyiksi me kaipaamme, mutta emme uskalla toimia niin, että saisimme haluamamme.

Me olemme ikuisia "kaksivuotiaita", jotka riistävät lelun toisen käsistä, purevat ja potkivat, kynsivät "silmät päästä", ja odottavat, että heitä rakastetaan.

Me toimimme näin, koska pelkäämme olla erilaisia. Jos ympäristö suosii mielenlaatua, joka perustuu kovuuteen, kylmyyteen ja piittaamattomuuteen, vaatii rohkeutta olla eri mieltä.

On mahdollista olla rohkea ja erilainen, jos ymmärtää elämän rajallisuuden. Kuolemantietoisuus antaa tilaa kaikelle sille mikä on ollut piilotettua.

Herkkyys ei ole enää "vamma", eikä tarvitse juosta piiloon, jos itkettää. Näin on hyvä.

                                                                                            Markku Laitinen