"Olin kuvitellut mielessäni, että tämä tulee olemaan raju etappi, mutta tämä on täydellinen tragedia. Olen muiden armoilla. Huomisesta eteenpäin minun on pakko pyytää muiden apua ja sietää muiden läsnäoloa silloinkin, kun haluaisin olla yksin."

Anne Bert

Annan itseni kuolla

Suomentanut Taina Helkamo

Bazar Kustannus 2019

Anne Bertin ALS - diagnoosi (rappeuttaa etenevästi liikehermoja, surkastuttaa lihaksia, johtaa kuolemaan) sai kirjoittamaan kirjan, jossa on läsnä koko tunteiden kirjo. Lukijalle avautuu kertomus ihmisenä olemisesta ja kuoleman todellisuudesta. Bert kuvailee itse näin: "Tämä on kirjallinen kuvaus ihmiselämän reunalta. Hiljaisuuden laitamilta, sen rajalta, mille ei ole sanoja."

"Mitään sellaista, mikä tapahtuu myöhemmin kuin juuri nyt, vaikka huomenna, ei tunnu olevan olemassakaan", näin kuvailee Bert "ajan pysäyttänyttä iskua", jonka tieto vakavasta sairaudesta toi tullessaan. "Kello lakkasi käymästä täsmälleen sillä hetkellä, kun sain diagnoosini. ALS pysäytti ajan, vei sen kululta merkityksen."

Anne Bertin "luopumiskertomus" - hyvästijättö, on kaunis: "Rakkaus kantaa minua, vaikka se vaikeuttaa kaikkea. Ystäväni ja läheiseni keksivät mitä hauskimpia tapoja lievittää tuskaani. Minä nökötän siinä parrasvaloissa täysin riippuvaisena heistä. He ovat minun voimani ja heikkouteni. Minun oppaani ja avoin haavani."

"Opettelen irrottamista. Minun täytyy purkaa meitä tiiviisti yhdistävät siteet, päästää otteestani kaikki rakkaudella rakennettu. Nöyrtyä etäisyyteen, keventää lastia, jotta lopullinen ero ei olisi niin julma. Haluan nähdä heidän juoksevan kohti elämää, ilman minua, katsella heidän lähtevän."

ALS on vienyt minulta kaiken.Toiveeni, suunnitelmani, mielikuvitukseni, haluni, fyysisen koskemattomuutani, itsenäisyyteni, unelmani ja yöni. Näin tuskalliseen toteamukseen - todellisuuteen herättyään Anne Bert tekee päätöksen: "Haluan kuolla rauhassa, ennen kuin tämä muuttuu kidutukseksi. Aion valita oikopolun ja ylittää rajan paetakseni kieltoja. Aion valita kuoleman luopumatta elämänhalustani."

Bert asuu Ranskassa, jossa laki ei salli kuolinapua. "Minun piti siis lähteä ulkomaille, Belgiaan missä asuin lapsena, jotta minut voidaan saattaa kuolemaan hellästi kädestä pitäen." 

Bert kuvailee lähestyvää kuoleman hetkeä sekä järjen, että tunteiden valossa. Viimein, ikään kuin olisi puudutettuna kuoleman karua todellisuutta vastaan, hän toteaa: "Tänä iltana ajattelen kuolemaa vailla minkäänlaista dramatiikkaa, se ei tunnu miltään. En pelkää kuolemaa."

                                                                                                            Markku Laitinen