William James pukee sanoiksi sen mitä eniten pelkäämme: "Jos kukaan ei käänny katsomaan saapuessamme, vastaa kysymyksiimme tai piittaa tekemisistämme, jos jokainen kohtaamamme ihminen kohtelee meitä kuin kuollutta, kuin emme olisi olemassakaan, meissä heräisi eräänlainen raivo ja voimaton epätoivo, ja tässä tilanteessa julminkin fyysinen kidutus olisi helpotus, koska se saisi meidät tuntemaan, ettemme tilanteen surkeudesta huolimatta ole vajonneet sellaiseen syvyyteen, ettemme ansaitse kenenkään huomiota."

Lapsi katselee totisena kännyköitään selailevia vanhempiaan. Vanhempi sisaruksista palaa vasta pihaleikeistään ja on pakahtua kertomisen ilosta, mutta sulkee suunsa, kun kumpikaan vanhemmista ei nosta katsettaan nähdäkseen hänet.

Kaksi toistensa kanssa naimisissa olevaa aikuista istuu samassa huoneessa, kumpikin tuijottaa alaspäin ja kummankin kädessä vilkkuu sinertävä ruutu. He hymähtelevät itsekseen, eikä toinen reagoi mitenkään, kun toinen poistuu tarpeilleen, nukkumaan, tai ulos.

Vanhus puhelee hiljaisella äänellä, vierailulle saapuneet aikuiset lapset ja heidän lapsensa eivät puhu, heillä on kädessään jotain hyvin tärkeää, johon huomio kiinnittyy. Kun kahvit on juotu, vanhus kiittää vierailusta, kuulemansa muminan hän tulkitsee vastaukseksi ja sitten ovi pamahtaa kiinni.

                                                                                                  Markku Laitinen