"Ikääntymiseen liittyvä lisääntynyt tietoisuus oman elämän rajallisuudesta ja kuoleman väistämättömyydestä aikaansaa kehitysprosessin, joka myönteisenä voi johtaa persoonallisuuden kehitykseen ja eheytymiseen tai kielteisenä epätoivoon ja kuolemanpelkoon. Kuoleman lähentyminen vaatii ihmiseltä syvällistä paneutumista omaan ainutkertaiseen elämänkaareen, ja näin se avaa mahdollisuuden hyväksyä se sellaisena kuin se on ollut. Kuolemasta tulee siis yksi persoonallisuuden voimanlähde vanhuudessa."  (E.H. Erikson)

Olisi lohdullista tutkailla mennyttä elämäänsä Eriksonin mainitsemalla tavalla, ainutkertaisena ja hyväksyttävänä. Ja mitäpä muuta me oikeastaan voimme, jos emme halua katkeroitua.

Jos henkinen kehitys on vielä viimeisinä päivinäkin mahdollista, niin siitä täytyy olla kiitollinen. Mutta niin ei varmasti tapahdu ellemme itse yritä vaikuttaa asiaan.

Kuolema joka tapauksessa tulee, vaikka yrittäisimme kuinka väistellä. Ja jos voimme itse jotenkin vaikuttaa sitä edeltäviin hetkiin, niin miksipä emme valitsisi kehitysprosessia joka myönteisenä voi johtaa persoonallisuuden kehitykseen, kuten Erikson asian ilmaisee.

                                                                                                                                   Markku Laitinen