"Jokaisen ihmisen pitäisi voida muistella lapsuuttaan ja varmasti muistaa, että hänellä on ollut äiti, joka rakasti häntä, kaikkea hänessä, vieläpä hänen pissaansa ja kakkaansa. Hänen pitäisi voida olla varmasti vakuuttunut siitä, että äiti rakasti häntä juuri siksi että hän oli sellainen kuin oli, eikä sen perusteella mitä hän voisi tehdä. Muuten  hän kokee olevansa arvoton olemaan. Hänestä tuntuu, ettei olisi pitänyt ollenkaan syntyä. Tapahtuipa tällaiselle ihmiselle elämässä mitä hyvänsä, kävipä hänelle kuinka pahasti tahansa, hän voi aina muistoissaan palata lapsuuteensa ja kokea, että joku voi häntäkin rakastaa. Silloin hän voi rakastaa itseään ja kestää luhistumatta. Ellei hänellä ole sellaisia muistoja, hän auttamatta murtuu."

"Ei ihmistä voi murtaa, ellei hän jo ennestään ole rikkinäinen. Niin kauan minäkin olin pirstaleina, kun vauva-minääni ei rakastettu. Kun hyväksyitte minut vauvana ja rakastitte minua, eheydyin."

Ylläolevat ajatukset löytyvät R.D. Laingin kirjasta: Pirstoutunut minuus. Kysymyksessä on toipumassa oleva skitsofreenipotilas.

Kuten huomataan, voi "hullukin" tiedostaa ja ymmärtää mikä on elämässä kaikkein tärkeintä. Vaikka äidin rooli onkin tässä korostunut, niin epäilemättä kyseinen potilas olisi kyennyt kertomaan myös isän merkityksestä.

Kertomus sisältää kaiken oleellisen ja kertoo siitä, kuinka elämän kivijalka muodostuu, tai jää muodostumatta.

                                                                                                                 Markku Laitinen