Kuun lailla/tule esiin pilvien takaa/ja loista! (Buddha) Omaa kokemustani olen joskus kuvaillut näin: lapsena mentiin piiloon/minä olen siellä vieläkin.

Olen kuin koira, jota on kielletty haukkumasta, koko ajan kuuluu köh..köh.. - tekee mieli tulla näkyväksi, mutta uskallus puuttuu.

Luultavasti kuulun enemmistöön, ainakin jos vertailuryhmäksi otetaan 50 - 60-luvulla syntyneet, sitä vanhemmista puhumattakaan.

Meillä on sisäinen ristiriita, halu olla esillä, joutuu kamppailemaan "muka vaatimattoman" minäkuvan kanssa.

Joudumme kadehtimaan heitä, joille esiintyminen, esillä olo on luontaista. Emme toki sano sitä, suoraan, vaan kuten kettu: happamia ovat pihlajanmarjat.

Kun kiellämme halumme, niin luulottelemme itsellemme ettei sitä olekaan. Vähättelemme sellaista mihin emme uskaltaudu.

Kuun lailla/tule esiin pilvien takaa/ja loista!

Ylläoleva Buddhan neuvo pelastaa meidät, jos ymmärrämme ettei kysymys ole narsistisesta kukkoilusta ja toisten yli kävelemisestä, vaan oman persoonallisuutensa ja lahjakkuutensa esiintuomisesta. Täyteen inhimilliseen kukoistukseen puhkeamisesta. Anais Nin sanoo sen näin: Ja koitti päivä, jolloin/ tiukassa nupussa pysymisen riski/oli tuskallisempi, kuin kukkimisen riski.

                                                                                                   Markku Laitinen