"Jätä sinäkin tuo hälinä, turha hyöriminen ja typerät touhut heti, kun sinulla vain on tilaisuus. Antaudu harrastuksillesi tai ole jouten!"

Plinius nuorempi

Kirjeitä keisariajan Roomasta

Gaudeamus 2019

Gaius Plinius Caecilius Secundus (N, 63-113) Roomalainen kirjailija, virkamies ja maaherra, kirjoittaa "työkseen" kirjeitä, jotka ovat kuin historiallisia dokumentteja.

Plinius opastaa kirjeitse ystäväänsä, jonka poika on opintiellä: "Tähän saakka, kun hän on vielä ollut lapsi, hän on pysytellyt sinun hoivissasi ja hänellä on ollut opettajia kotonaan, missä on tuskin minkäänlaista hairahtumisen vaaraa. Nyt kun hänen on aika aloittaa opinnot kodin ulkopuolella, on etsittävä latinankielinen puhetaidon opettaja, jonka koulussa vallitsee kuri, hyvät tavat ja ennen kaikkea korkea moraali." Eivät nämä olisi hassumpia ohjeita meidän aikalaisillemmekaan.

Eräässä kirjeessään, joka koskee senaatin siirtymistä salaisiin äänestyksiin, Plinius huomauttaa: Monet pelkäävät mainettaan, harvat omaatuntoaan. Tänäänkin nämä viisaat sanat voisi "naulata" vaikkapa eduskuntatalon oveen.

Narsistiset piirteensä Plinius paljastaa kirjeessä, jossa hän "ylistää" vaimoaan: Hän on hyvin järkevä ja taloudellinen, ja hän rakastaa minua, mikä todistaa hänen siveydestään. Lisäksi hän harrastaa kirjallisuutta, johon hänet innostaa rakkaus minuun. Kirjojani hän lukee yhä uudelleen, jopa opettelee niitä ulkoa. Silloin kun pidän kotonani luentatilaisuuksia, hän istuu piilossa verhon takana ja kuuntelee korva tarkkana, kuinka minua kiitellään.

Pliniuksen aikakauden häkellyttävimpiin tapahtumiin kuuluu kristittyjen vainoaminen. Virkansa puolesta Pliniuskin syyllistyy veritekoihin. Tämä käy ilmi Keisarille osoitetusta kirjeestä : "Olen tähän asti menetellyt seuraavasti niiden suhteen, jotka minulle on annettu ilmi kristittyinä. Olen kysynyt heiltä, ovatko he kristittyjä. Jos he ovat tunnustaneet, olen kysynyt toisen ja kolmannen kerran uhaten heitä kuolemanrangaistuksella. Ne jotka ovat pysyneet itsepintaisina, olen käskenyt teloittaa." Plinius mainitsee myös, kuin ohimennen, että saadakseni totuuden selville katsoin välttämättömäksi antaa kuulustelussa kiduttaa kahta orjatarta, joita sanottiin diakonissoiksi.

Ristiriidassa äskeisen kanssa on tieto, jonka mukaan Plinius suhtautui humaanilla tavalla orjiinsa. Samoin on laita herkkyyden suhteen jonka Plinius paljastaa erään kirjeensä lopussa: "Tuskakin näet tuottaa mielihyvää, varsinkin jos saa itkeä sellaisen ystävän olkapäätä vasten, joka antaa arvoa kyyneleillesi tai ainakin hyväksyy ne."

Kirjaan on valikoitunut myös muutama "joutavalta" tuntuva kirje. Kokonaisuus on kuitenkin kiinnostava ja vie historialliselle matkalle, jossa elämänehdot olivat toisenlaiset kuin nykyään.

                                                                                       Markku Laitinen